sunnuntai 25. tammikuuta 2015

Pikkujoulut

Viime viikonloppuna vietin myös pikkujouluja, käsityökavereiden seurassa. Tällä porukalla pistämme pystyyn myyjäiset pari kertaa vuodessa, ja nyt ensimmäistä kertaa keksimme pitää pikkujoulut. Idea keksitiin joulumyyjäisten yhteydessä, joten suosioilla sovimme että pikkujouluilemme heti alkuvuodesta :). 

Lahjojakin annettin. Kriteerinä oli, että lahjan pitää olla itse tehtyä, eikä se saa olla mitään myyjäispöydästä. Itse innostuin joulun alla värkkäilemään serveteillä koristeltuja kynttilöitä, joten nyt tein vähän keväisempiä versioita lahjaksi. 


Lahjat arvottiin, ja itse sain lahjaksi säilykepurkista tehdyn kukkaruukun. Valitettavasti en siinä ollutta kukka-asetelmaa muistanut kuvata, mutta ko. ruukku on jo uusiokäytössä, tulppaanimaljakkona :). Ihanan keväinen perhosmaljakko! Tälle purkille löytyy varmasti monenlaista käyttöä, esim. kynäpurkkina tämä olisi myös mukava. Näitähän voisi itsekin alkaa askarrella :). Eli taas yksi idea monien toteuttamista odottavien joukkoon....


Mukavaa  viikkoa kaikille! 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti