tiistai 17. helmikuuta 2015

Puhelinriippuvuutta

Voihan vesipullo ja kohellus! 
Yksi viaton juomapullo saa yllättävän suurta vahinkoa aikaiseksi. Työlaukku kuivumassa.
Työpuhelin kuivumassa.
Oma puhelin kuivumassa. 
Kalenteri ja muistivihko sentään pelastuivat. 

Sitä huomaa olevansa kovin avuton ja ihan kynsille lyöty, kun puhelinta ei ole. Onneksi tyttären ensimmäinen puhelin oli vielä tallessa, vanha Nokialainen. Saa toimia työpuhelimen korvikkeena, jos oikea puhelin ei toimi. Tai oli siellä vielä minunkin vanha Nokialainen...pitää nyt katsoa kumman ottaa väliaikaiseen käyttöön jos tarve tulee. 
Pitikin koheltaa juuri, kun iltapäivä oli varattu töissä puheluille. Aika meni epätoivoiseen puhelimella räpeltämiseen...omakin luuri juonitteli, vaikkei se  edes näyttänyt kastuvan. Jotain häiriötilaa siihen taisi pukata, herjasi että kuulokkeet on päällä (vaikkei kuulokkeita ollut lähimaillakaan). Eihän siinä äänet sitten kuuluneet...sammuikin itsekseen välillä. 
Tuolla ne nyt kuivuu, hieman lämpimän takan reunalla.
Toivossa eletään, että oma luuri suostuisi toimimaan normaalisti. 

Eihän tässä ilman puhelinta osaa olla!
Heti herää huoli; entä jos jotain sattuu, puhelinta ei ole, miten minut nyt saa kiinni? 
Autoilu ilman puhelinta -ei mikään mukava ajatus. 
Kun aina on saavutettavissa, on myös avun saaminen lähellä -puhelinsoiton päässä. Siksipä varmaan pieni turvattomuus hiipii mieleen kun puhelinta ei ole, tai kun sen toimintaan ei voi luottaa.
Ja onhan siitä muutakin hyötyä...voi tarkistaa ajoreitit, lukea uutiset, tarkistaa kaupan tai kahvilan aukioloaikaa ja vaikka mitä.

Elämä ilman kännykää -aika outoa se olisi! 
Vaikka ihan tuoreessa muistissa sekin on, kännykätön elämä. 
Eihän meillä mitään hätää ollut silloinkaan. 
Ensimmäisen kännykän muistan hankkineeni joskus vuonna -96. Aika pian piti hankkia uusi, kun eihän sillä ensimmäisellä hankinnalla pystynyt tekstiviestejä lähettämään -niiden kulta-aika alkoi ensimmäisen kännykän hankinnan jälkeen. 
Silloin ei pystynyt kuvittelemaankaan mitään facebookkeja, twiittejä ja whatsap-viestejä. 
Aika paljon on muuttunut. 
Elämä ilman kännykkää -se taitaisi omista lapsistamme olla kovin vanhanaikaista ja suorastaan kummallista. 

Kyllä minäkin sen toimivan kännykkäni pian haluan :). 
Vaikka oikeasti...eihän sitä mistään jää paitsi jos puhelin olisi välillä kiinni. 
Tai entäpä jos välillä laitaisi nettiyhteyden poikki, ja kokeilisi sitä vanhanaikaista kännykkäelämää?
Jäisikö enemmän aikaa johonkin muuhun?

Käytöstä poistettuja kännyköitä. Vanhimmat viety jo kierrätykseen...nämä muutaman vuoden takaa. Kovasti käytettyjä, sormenjäljistä päätellen :). 

2 kommenttia:

  1. Minäkin olen tallettanut kaikki vanhat 'halot' sun muut. Hauska historia niillä kaikilla. Mutta kännykän tarvekin on kiinni elämäntilanteesta. Sen jälkeen, kun poikein elämä on seesteistä eivätkä he äitiä kaipaa ja kun on yksin, niin varsinkin ukkoni kuoleman jälkeen olen vain jätättänyt kännykkäni jonnekin. Ei se maailman vakava asia ole. Siitä kuitenkin näkyy, jos joku on soittanut ja yleensä hyvin monet jättävät vain viestin.

    Jotenkin olen siitä riippumaton, ainakin talvella.

    VastaaPoista
  2. Vanhimmat luurit ovat jo kierrätyksessä...eli tuossa kuvassa vain "uudemmat" mallit. Aika luksusta tuollainen riippumattomuus, itse tunnustan olevani kovin riippuvainen :). Vaikka toisaalta sitten ajoittain kännykkäni on äänettömällä (jää työpäivän jälkeen äänettömälle kun en muista sitä poistaa), joten ei minuakaan ihan aina kiinni saa :).

    VastaaPoista