sunnuntai 12. huhtikuuta 2015

Virkattuja pöllöjä


Tänä viikonloppuna olisi ollut mainio ulkoiluilma. 
Minä ihailin kuitenkin auringonpaistetta ikkunan takaa. 
Kurkkukipu pakotti ottamaan rennosti. 
Kuumetta ei onneksi ole, 
mutta olo on ollut aika väsynyt ja flunssainen. 
Siispä olen pitkästä aikaa viettänyt viikonlopun tekemättä mitään hyödyllistä!

En ole rapsuttanut pihaa tai siivonnut suksia varastoon. 
En ole siivonnut sisälläkään, pyykinpesunkin jätin välistä.
Tosin pyykinpesun välistä jättäminen vaati sen, että alushousuja ja sukkapareja piti laskea sen verran, että tiesi että jokunen päivä tässä vielä pärjätään...

Sen sijaan olen lukenut kirjoja. 
Katsonut tv:tä. 
Ja virkannut. 
Idea näihin ihaniin pöllöihin tuli jostain arabiankieliseltä virkkaus-sivustolta facessa :D. 
Kuvaan törmäsin sattumalta...
Ja samana päivänä oli jo pakko kokeilla. 
Näitä kaikkia en ole tehnyt yhden päivän aikana, 
sen verran väkertämistä näissä riittää. 
Itse virkkaus on nopeaa, mutta se kokoaminen...





Pöllöt on virkattu suklaamunien yllätyspurkin päälle. 
Suuri kiitos näitä purkkeja lahjoittaneille!
Jos jollain näitä vielä pyörii nurkissa niin mielelläni otan näitä vastaan jatkossakin. 
Eli näihin saa kätevästi jemmattua jotain pientä...
kuten vaikka lääkkeitä, neuloja, klemmareita, hiuspinnejä tai pompuloita....
kaikkea sitä pientä tavaraa mikä tahtoo mennä hukkaan :). 


Alkuunsa tein näitä värillisistä langoista, mitä nyt sattuu varastosta löytymään. 
Kaikki ovat vähän erilaisia, kun kokeilin että millä mallilla näitä tekisin. 


Viimeisimmäksi tein mustavalkoisen pöllön, 
ja se taitaa olla tämänhetkinen suosikkini. 
Mikä pöllö on sinun suosikkisi? 

17 kommenttia:

  1. Tulin ihan kateelliseksi, sillä tommosilla pikkupiiloilla on aina tarvetta. Itellä ei kuitenkaan sinni riitä - jo ajatus siitä kasaamisesta alkoi ahistaan :D Ihania kaikki, mutta munkin suosikiksi nousi ehdottamasti tuo mustavalkoinen pöllö, kun niin kovin niistä väreistä tykkään muutenkin. Toivottavasti tauti ja väsy hellittää, paranemisia!

    VastaaPoista
  2. No ei nämä niin pahoja koottavia ole, valmistuvat paljon helpommin kuin ne sinun harrastamat neulomukset! Ja kun useamman tekee niin homma muuttuu vähän sujuvammaksi. Jospa tästä flunssakin hellittäisi kun aikansa odottaa :).

    VastaaPoista
  3. Idea ei ole oma, mutta ei näistä ihan samanlaista tullut kuin alkuperäisestä kuvamallista :).

    VastaaPoista
  4. Suloisia pöllöjä - suosikki on tuo mustavalkoinen :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jostain syystä minäkin tykkään eniten mustavalkeasta, vaikka noita värikkäitä on mukavampi tehdä :) .

      Poista
  5. Oooh, voi apua miten söpöjä! Kiva idea! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, ei todellakaan ole oma idea, mutta tosi hausta näitä on tehdä. Koskaan ei aloittaessa tiedä millainen tulee...nokka yms. tehdään inspiraation mukaan.

      Poista
  6. Nämä on kyllä hauskoja! Arabian Kinder pöllöt :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos :) . Veikkaan että näiden tekemiseen en ihan heti kyllästy :) .

      Poista
  7. Eikä miten söpöjä. Ihania<3

    VastaaPoista
  8. Kiitos kommenteista! Näitä on kiva tehdä -siihen kokoamiseen asti :). Pöllöperhe lisääntymisvaiheessa, muutama pöllö on kokoamista vaille. Virkkaaminen on paljon mukavampaa kuin ompeleminen...

    VastaaPoista
  9. Kivat pöllöt! Tiedän, miten ärsyttävää kokoaminen on: Toissa kesänä virkkaamani amigurumi on edelleen palasina.:/ Musta-valkoinen on myös oma suosikkini näistä.:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juu mullakin noita palasia odottaa inspiraatiota edelleen :D.

      Poista
  10. Ihan huippuja pöllöjä! Mä oon virkannut viimeksi ala-asteella...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nämä ei ole vaikeita, kiinteää silmukkaa vaan :).

      Poista