sunnuntai 14. kesäkuuta 2015

Juhannusvalmisteluja

Viikonloppu mennä hurahti niin ettei ehtinyt läppäriä aukaista. 
Molempina päivinä vietimme runsaasti aikaa kesäpaikassamme. 
Kätevää, kun se on lyhyen automatkan päässä :). 

Juhannusvalmisteluihin kuuluu tietysti saunan pesu, kuinkas muuten. 
Tällä kertaa vaan puunasinkin meidän ulkosaunaa siellä kesäpaikassa. 
Siinä menikin aika paljon aikaa, saunaahan ei ole käytetty vuosikausiin. 
Hämähäkinseittejä ja sen sellaista...hiirenpapanoista puhumattakaan. 
Mäntysuopa oli kovassa käytössä. 



Sauna on aika huonossa kunnossa, lähempi tutkiskelu sitten paljastaa selvitäänkö remontilla
vai pitääkö rakentaa uusiksi. 
Mutta kyllä siellä nyt saunomaan pääsee, ainakin niiden juhannuslöylyjen verran :). 
Hassua muuten, että vaikka molemmat päivät meni työn touhussa,
olo on kuin olisi ollut konsanaan lomalla. 
Tuolla kesäpaikassa pääsee mukavasti irti arjesta. 
Ja vaikka asummekin maalla, tuntuu että tuolla sitä vasta oikeasti maalla ollaan :). 

Saunan nurkalta löytyi myös linnunpesä, 
liekö tämän vuotinen vai vanhempi...
huonolla tuurilla säikytimme puuhailuillamme emon tiehensä. 
Seuraavalla kerralla pitänee käydä varovaisesti kurkkaamassa miltä pesässä näyttää. 


Viikolla varmaan pitäisi tehdä juhannusvalmisteluja kotonakin
-ainakin pienimuotoinen siivoilu olisi tarpeen. 
Mukavaa juhannusviikkoa itse kullekin!
Toivottavasti sää tästä vähän lämpenisi! 

2 kommenttia:

  1. Me ollaan huomattu tämä myös - päivä, jolloin ollaan puuhasteltu ilman aikatauluja on ihan parasta. Juhannusviikko alkoi sateisena, mutta toivotaan, että ilmat ei petä juhannuksena.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Onneksi on luvattu aurinkoisempaa loppuviikoksi, toivottavasti pitää ennustus paikkaansa! Puuhasteleminen on kyllä mukavaa, silloin kun siitä ei ota stressiä eikä tee siitä pakkotahtista :).

      Poista